Perintöoikeus
Testamentti ja edunvalvontavaltuutus
Testamentilla voit vaikuttaa siihen, miten omaisuutesi jaetaan kuolemasi jälkeen perintökaaren asettamissa rajoissa. Testamenttia koskevat tiukat muotomääräysvaatimukset, joiden täyttämiseksi sekä testamentin tulkintaa koskevien epäselvyyksien välttämiseksi kannattaa testamentti laatia aina asianajajan tai muun jäämistöoikeudellisiin kysymyksiin perehtyneen juristin avulla. Testamenttien laatimisessa myös suunniteltujen toimenpiteiden vero-oikeudelliset vaikutukset tulee ottaa aina huomioon.
Edunvalvontavaltuutus puolestaan antaa mahdollisuuden varautua etukäteen toimintakyvyn heikkenemiseen sekä avun tarpeeseen esimerkiksi raha-asioihin tai terveydenhoitoon liittyvissä kysymyksissä. Laatimalla edunvalvontavaltuutuksen henkilö voi itse päättää sen, kuka hänen asioistaan huolehtii siinä vaiheessa, kun henkilö itse ei enää kykene asioitaan vanhuuden tai sairauden vuoksi hoitamaan.
Myös edunvalvontavaltuutus on suositeltavaa laatia asianajajan avustuksella, jotta muotovaatimukset, asiakkaan tahdon toteutuminen sekä mahdolliset valtuutetun esteellisyyttä koskevat seikat tulevat asianmukaisesti huomioiduiksi edunvalvontavaltuutuksessa.
Perunkirjoitus ja perinnönjako
Suomessa asuneen luonnollisen henkilön kuoleman jälkeen tulee toimittaa perunkirjoitus. Perunkirjoituksessa vainajan kuolinpesän osakkaat selvitetään ja vainajan omaisuus sekä hänen velkansa kirjataan perukirjaan, joka toimitetaan Verohallinnolle perintöveron määräämistä varten.
Perukirja on toimitettava verottajalle kolmen kuukauden kuluessa vainajan kuolinpäivästä, jollei Verohallinto ole erillisen hakemuksen johdosta pidentänyt perunkirjoituksen toimittamisen määräaikaa.
Perunkirjoituksen toimittamisen jälkeen kuolinpesä on selvitettävä ennen perinnönjaon toteuttamista. Perinnönjako voidaan suorittaa ensinnäkin sopimusjakona eli kuolinpesän osakkaiden keskinäisellä sopimuksella. Jos taas kuolinpesän osakkaat eivät pääse yhteisymmärrykseen asiassa, toteuttaa perinnönjaon toimitusjakona käräjäoikeuden määräämä lainoppinut pesänjakaja.
Asianajotoimistomme asianajajilla on runsaasti kokemusta jäämistöoikeudellisista toimeksiannoista ja avustamme asiakkaitamme niin perunkirjoituksen toimittamisessa ja perinnönjaossa kuin myös muissa kuolinpesään liittyvissä riita-asioissa sekä niiden oikeudenkäynneissä.

Tiiu Puranen
Asianajosihteeri